Lomakkeen täyttöohje työssä käyville sekä opiskelijoille 

Työntekijän tiedot
Täytä lomakkeen kaikki kohdat huolellisesti. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia, ilman niiden täyttämistä lomaketta ei voi lähettää! 

Ammattiosasto ja työpaikkaosasto
Voit valita pudotusvalikoista oikeat tiedot. Jos et ole niistä varma, jätä valinnaksi ”En tiedä”. Tässä tapauksessa valinta tehdään puolestasi liitossa. 

Edellinen liitto/kassa
Voit liittyä ns. vanhana jäsenenä, jos siirtyminen tapahtuu 30 päivän sisällä. Jäsenyys edelliseen liittoon ja työttömyyskassaan on oltava kunnossa siirtymispäivään asti. Työttömyyskassalain mukaan jäsen ei voi kuulua samanaikaisesti kahteen työttömyyskassaan, joten muista irtisanoutua edellisestä liitosta ja työttömyyskassasta. 

Jäsenmaksun perintä
Jos valitset ” Työnantaja perii jäsenmaksun palkastani”, valtuutat työnantajan perimään liiton ja työttömyyskassan jäsenmaksun ennakonpidätyksen alaisesta kokonaisansiosta.
Samalla valtuutat myös työttömyyskassan perimään jäsenmaksun työttömyyskassan maksamista ennakonpidätyksen alaisista etuuksista ammattiliiton/työttömyyskassan voimassa olevien päätösten mukaisesti.
Valtuutukset ovat voimassa toistaiseksi ja ne voi peruuttaa kirjallisesti. Valtuutus raukeaa työsuhteen päättyessä valtuutuksessa mainittuun työnantajaan. Valtuutus on voimassa, jos työsuhdetta jatketaan enintään kuukauden kuluessa.  

Kun olet täyttänyt ja lähettänyt lomakkeen, avautuu kuittausikkuna. Toimi siinä annettujen ohjeiden mukaisesti:Tulosta liittymislomake ja tarkasta että siinä on kaikki oikeat tiedot. Allekirjoita se itse, ja pyydä siihen työnantajasi edustajan allekirjoitus. Näin olet tehnyt työnantajasi kanssa jäsenmaksujen perintäsopimuksen.
Ota kopio lomakkeesta itsellesi, jotta voit tarvittaessa todistaa, että ko. sopimus on tehty!  HUOM! Jos haluat, että liitto tekee tämän puolestasi, postita lomake liittoon allekirjoituksellasi varustettuna! Voit käyttää tähän tulostamasi jäsentietolomakkeen kakkossivua, johon palautusosoite on valmiiksi painettu. Taita ja nido tai teippaa paperit yhteen. Postimerkkiä ei tarvita.

Jos maksat jäsenmaksut itse, toimi järjestelmän antamien ohjeiden mukaisesti. 

Siirtovaltuutukset
Voit valtuuttaa liiton irtisanomaan jäsenyytesi edellisestä liitosta/kassasta, sekä hoitamaan liiton vaihdon yhteydessä jäsentietojen vaihdon liittojen välillä. Jos vaihdan ammattiliittoa/ammattiosastoa/työttömyyskassaa, ammattiliitto/ammattiosasto/työttömyyskassa yhdistyy/purkautuu tai sopimusalani siirtyy toiseen SAK:laiseen liittoon, jäsenyystietoni saa luovuttaa uudelle liitolle. 

Osoitetietojen luovutus
Ruksaamalla tämän valinnan, emme anna osoitettasi kuin yhteistyökumppaneillemme, emmekä niillekään muuhun tarkoitukseen, kuin liiton sopimien jäsenetujen markkinointia varten. 

Työnantajan tiedot
Työnantaja ja työpaikkatiedot on aina täytettävä. 

Lisätiedot
Tähän kohtaan voit kirjoittaa viestin hakemuksesi käsittelijälle. 

Vahvistan antamani tiedot oikeiksi
Ruksaamalla tämä vahvistat antamasi tiedot oikeiksi. Ilman tätä vahvistusta hakemustasi ei toimiteta liittoon käsiteltäväksi!  

Opiskelijajäseneksi 
Voit liittyä Ilmailualan Unioniin opiskelijajäseneksi, jos opiskelet sopimusalamme töihin valmentavassa koulutuksessa. 
Täytä lomake muutoin kuten edellä on ohjeistettu, mutta työnantajatietojen sijaan ilmoita tiedot oppilaitoksesta ja opiskeluajasta. 
Opiskelijajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.  
Opiskelijajäsen ei voi olla työttömyyskassan jäsen, eikä hänellä ole ammattiosaston vaaleissa vaalikelpoisuutta eikä äänioikeutta. 
Siirryttyäsi työhön, voit hakea normaalia jäsenyyttä samalla tavalla kuin uusi jäsen.